
Lasten liikennekaupunki
sai uudet liikennevalot
Lasten
liikennekaupungin uudet liikennevalot tulivat käyttöön 17.10.2005.
Liikennevaloja ohjataan oikealla liikennevalojen ohjauskojeella. Myös
valo-opastimet ovat aivan oikeita, mutta hieman tavallista
matalammalla. Se on käyttäjien näkemyksen mukaan "kyllä ihan hyvä".
Lasten
liikennekaupunki perustettiin
vuonna 1958. Nyt tehty peruskorjaus muutti liikennekaupungin monin
tavoin toimivammaksi ja opetuksen kannalta käytännöllisemmäksi.
Liikennevalot uusittiin oikeiksi liikennevaloiksi, jolloin niiden
toiminta tuli luotettavammaksi. Nyt liikennekaupungin pienet autoilijat
ja
pyöräilijät eivät enää pety syystä että "liikennevalot
olivatkin epäkunnossa..."
Liikennekaupungissa on kaksi risteystä, joita ohjataan Helsingin
kaupungin liikennevalojen ohjauskojeella numero 999. Toinen risteys on
perinteinen nelihaararisteys, jossa on kaksi liikennevalovaihetta.
Toinen risteys on T-risteys, jonka erikoisuutena ovat vasemmalle ja
oikealle osoittavat nuoliopastimet sekä jalankulkijoiden painonappi.
Nappia on painettava, sillä muuten suojatien valot eivät koskaan vaihdu
vihreiksi.
Risteysten valo-ohjaus on tahdistettu, joten risteysten
välin voi toiseen suuntaan ajaa vihreässä aallossa. Liikennevalojen
kiertoaika on tavallisesti käytössä olevassa valo-ohjelmassa 50
sekuntia. Toisessa ohjelmassa se on hieman lyhyempi.
![]() Tässäpä sitä ajetaankin ihan
vihreässä aallossa kuten Mannerheimintiellä
|
Nyt saa kääntyä
nuolen suuntaan |
Liikennekaupungin liikennevaloristeys poikkeaa aikuisten vastaavasta yhdellä tavalla: vain nuoliopastimilla on takatoistot, mutta muut toisto-opastimet puuttuvat. Näin vähennettiin pylväitä ja muutenkin liikenteenohjauslaiteiden tuttu "pylväsmetsä" harveni.
Mistä sitten on löytynyt näin paljon "tarpeettomia"
liikennevalolaitteita? Liikennevalojen ohjauskoje on vanha Fiskars
Liikenne-elektroniikan valmistama ELC2 -koje, joka palveli
viimeksi Itäväylän ja Kiviportintien risteyksessä. Se otettiin käyttöön
1990-luvun alussa. Tällaisia ohjauskojeita on Helsingissä vielä
runsaasti, mutta ne poistuvat vähitellen käytöstä jo ihan siitäkin
syystä, että niihin ei voi liittää nykyaikaisia LED-opastimia.
Liikennevalojen opastimet ovat vanhentunutta opastintyyppiä ja
pylväät
ovat vaurioituneita liikennevalopylväitä, joiden pituus katkaistunakin
riittää hyvin liikennekaupungissa liikkujille. Pylväät ja opastimet
saatiin aikanaan lahjoituksena Suomen
Energia-Urakoinnilta. Uutta ovat vain maan
alla kulkevat kaapelit ja pylväsperustat sekä tietysti kaksi
jalankulkijan painonappikoteloa.
Lasten liikennekaupungin peruskorjauksesta vastasi Nuorisoasiainkeskus.
Varsinaisen rakennustyön teki Rakennusvirasto.
Liikennevalot suunnitteli Kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosasto,
joka myös totuttuun tapaansa teki valo-ohjelmat ja ohjelmoi
liikennevalojen ohjauskojeen - ihan niinkuin kuin kaikissa muissakin
kaupungin oikeissa liikennevaloissa.
Liikennekaupunki on Nordenskiöldinkadun varrella osoitteessa Auroranpotti 2.
Lisää Lasten liikennekaupungista nuorisoasiainkeskuksen
sivuilta

Käypä katsomassa, kuka se mahtaa olla.
Ajantasa 2005

Nyt saa kääntyä
nuolen suuntaan