Valopilkku vilkkuu joukkoliikenteen etuuden merkiksi

Valopilkku
joukkoliikenteen etuuksien merkkivalo

Mikä on se silloin tällöin vilkkuva pieni piste liikennevalon alanurkassa. Mitä se tarkoittaa. Tätä ihmeteltiin takavuosina. Mutta nykyään jo useimmat tunnistavat sen joukkoliikenteen valopilkuksi ja tietävät sen liittyvän joukkoliikenteen liikennevaloetuuksiin.

Mihin valopilkkua tarvitaan

Joukkoliikenteen etuuksien toiminta virheettömästi on tärkeää joukkoliikenteelle itselleen mutta myös muulle liikenteelle. Väärin toimivista etuuksista muulle liikenteelle syntyvät haitat voivat olla suuremmat kuin etuuksista joukkoliikenteelle koituvat hyödyt.

Yleisin etuuksien toimintavirhe on ilmaisimien toimimattomuus tai toiminta väärällä hetkellä. Etuuksien toimintalogiikka tai liikennevalojen ajoitus itsessään eivät aiheuta juuri koskaan ongelmia sen jälkeen kun niiden toiminta on huolellisesti tarkastettu.

Puuttuva pyyntöilmaisu jättää etuuden toteutumatta, jolloin se hidastaa joukkoliikennetta. Toisaalta se ei haittaa muuta liikennettä.

Puuttuva kuittausilmaisu on ikävämpi virhe: se pidentää etuuden kestoa tarpeettomasti ja aiheuttaa risteävälle liikenteelle turhaa ajanhukkaa. Vielä tätäkin vakavampi virhe on väärästä paikasta - esimerkiksi naapuriristeyksestä lähtevä ilmaisu, joka toteuttaa etuuden täysin tarpeettomasti.

Valopilkku paljastaa virheelliset ilmaisut

Bussien ja ratikoiden ilmaisujen vastaanotto risteyksessä osoitetaan liikennevalo-opastimeen liitetyllä valopilkulla. Se on pieni valkoinen vilkkuva LED-valo, joka alkaa vilkkua pyyntöilmaisusta ja vastaavasti sen vilkkuminen päättyy kuittausilmaisuun.

Valopilkku asennetaan punaisen opastinkennon oikeaan alanurkkaan. Erikoistapauksissa se voidaan asentaa myös keltaiseen tai vihreään opastinkennoon.

Liikennevalojen huoltohenkilökunnalle valopilkun syttyminen ja sammuminen varmistaa, että joukkoliikenneilmaisut lähtevät oikeasta paikasta ja että etuus päättyy heti kun bussi tai ratikka ovat päässeet risteyksen läpi. Valopilkun avulla on myös mahdollista pikaisesti erottaa etuuden vaikutus muista liikennevalojen mahdollisista toimintahäiriöistä kuten ajoituksen tahdistusvirheistä.

Valopilkku kertooo joukkoliikenteen kuljettajalle, että bussi tai ratikka on havaittu ja että vihreä valo tulee jatkumaan siihen asti, kunnes hän on päässyt valoista. Kuljettaja voi halutessaan myös ilmoittaa toimimattomista etuuksista havaitessan valopilkun jäävän syttymättä.

Valopilkun alkuvaiheita

Valopilkku sai alkunsa opintomatkalta Tukholmaan. Sikäläinen valopilkku oli iso liikennevalopylvään huippuun kiinnitetty "valomajakka", joka näkyi hyvin joka suuntaan. Sen tarkoitus olikin kertoa muulle liikenteelle joukkoliikenteen etuuden toteutumisesta ja siten samalla selittää valojen normaalista poikkeavaa toimintaa.

Helsingissä katsottiin, että vähempikin riittää. Jorma Salomaa kehitti tyylikkään opastimen päälle asennetun merkkivalon, joka sain pian lempinimen "nuppivalo". Vaikka se olikin mielestämme parempi kuin tukholmalaisten versio, niin sen heikkoutena oli huono kestävyys ja vaatimaton näkyminen kirkaassa päivänvalossa.

Tukholmalainen valopilkku

Vanha valopilkku eli "nuppivalo

Nuppivalossa käytettiin erikoishehkulamppuja, jotka Energialaitoksen luettelossa kulkivat nimellä hajuvesilamppu. Ne eivät kestäneet pitkään, joten niitä jouduttiin hankkimaan usein - jopa niin usein, että erään kerran laskun hyväksyjä ihmetteli "mihin ihmeeseen näitä hajuvesilamppuja tarvitaan näin suuria määriä". Selvisihän se, mutta joka tapauksessa parempaa oli keksittävä.

Seuraavaksi kokeiltiin pientä LED-valoa, joka asennettiin opastinkennoon ja joka myöhemmin saatiin vielä saatiin vilkkumaan liikennevalojen ohjauskojeen ohjelmointien avulla. Se näkyi hyvin ja lisäksi se oli LED-valona kestävä.

Myöhemmin TJ-yhtymä tuotteisti ensimmäisen teollisesti valmistetun valopilkun JLV-1. Siinä oli kaksi osaa, ohjainyksikkö ja LED-yksikkö. Sitä voitiin ohjata liikennevalojen ohjauskojeella tai muulla 230V:n jännitteellä. Myös erillisen avainperätyyppisen kauko-ohjaimen käyttö laitteen testaukseen oli mahdollista.

Ensimmäinen tuotteistettu valopilkku JLV-1

JLV-1:n osat oli valettu hartsiin ja ne täyttivät IP-65 -tiiveysluokituksen. LED-yksikön virtapiirit olivat galvaanisesti erotettu verkosta. Ohjainyksikkö kiinnitetiin tarrakiinnityksellä valo-opastinkennon sisälle vasempaan sivuseinään. LED-yksikkö asennettiin opastinkennon etulevyn oikeanpuoleiseen ala-reunaan.

Valopilkku JLV-1 tuli sittemmin nopeasti käyttöön myös Tampereella ja Oslossa. Siellä se sai lempinimen 'Lennart-valo' pohjoismaisen liikennevaloyhteistyön vahvan vaikuttajan Lennart Långströmin mukaan.

Miksi juuri punaiseen opastimeen

Kokemukset ja havainnot ovat osoittaneet, että osa joukkoliikenteen kuljettajista käyttää valopilkkua hyväkseen. He ovat oppineet luottamaan siihen, että risteyksen vihreä valo jatkuu niin pitkään, kunnes he ovat ehtineet risteyksen läpi.

Tästä syystä he myös malttavat lähestyä risteystä rauhallisemmin verrattuna esimerkiksi monien henkilöautojen kuljettajien ajotapaan: nämä päinvastoin lisäävät vauhtia yrittäessään ehtiä vihreistä valoista ennen niiden vaihtumista punaisiksi.

Liikenneturvallisuuden takia on siis hyvä sijoittaa valopilkku niin, että valoja lähestyvän bussin tai ratikan kuljettaja näkee sen hyvin. Kun valot ovat vihreänä, niin punaisessa opastinkennossa oleva valopilkku erottuu hyvin. Sen sijaan vihreässä tai keltaisessa opastinkennossa oleva valopilkku peittyisi osittain viereiseen vihreän valon kirkkaaseen valokehään.

Sen sijaan liikennevalojen ollessa punaisena kuljettaja on yleensä lähellä risteystä ja lisäksi pysähtyneenä, jolloin valopilkku erottuu hyvin huolimatta viereisestä punaisesta valosta.