Pieni toisto-opastin ja vapaa oikeaan kääntyminen ovat vuodelta 1990
peräisin olevia liikennevaloasetuksen uudistuksia.
Liikennevaloasetus
ajan tasalla myös 2010-luvulla (1)
Liikennevaloja koskeva lainsäädäntö ei ole kiveen hakattu kokoelma tiukkoja määräyksiä. Päinvastoin, se on vuosien saatossa monella tavalla kehittynyt ja antaa erinomaiset mahdollisuudet hyvän valo-ohjauksen toteuttamiseen. Mutta maailma muuttuu ja sen mukana liikennevaloasetuskin (jatka osaan 2).
Taustaa
Ensimmäiset liikennevalot tulivat Suomessa käyttöön vuonna 1951. Kuitenkin ensimmäinen säädös, jolla määriteltiin tienpitäjille liikennevalojen asettamiseen liittyvät määräykset eli liikenneministeriön päätös tieliikenteen liikennevaloista, annettiin vasta vuonna 1978.
Vuoden 1978 liikennevalopäätös oli iso asia. Esimerkiksi Helsingin silloisista 200 liikennevaloristeyksestä vain puolisen tusinaa täytti päätöksen vaatimukset. Muita risteyksiä oli korjattava. Muualla Suomessa tilanne ei ollut juuri sen parempi. Onneksi päätöksellä oli pitkä siirtymäaika, joka päättyi pidennettynä vuonna 1986.
Keskeiset uudet vaatimukset liittyivät valo-ohjauksen käyttöön ja opastimien sijoitukseen – esimerkiksi määräys risteyksen kaikkien tulosuuntien valo-ohjauksesta oli tiukka ja laajensi valo-ohjausta monissa risteyksissä. Tähän vaatimukseen on sittemmin tullut useita tervetulleita poikkeuksia, jotka ovat vuorostaan yksinkertaistaneet liikennevalojen asettamista.
Ensimmäiset
polkupyörävalot
tulivat
Tilkanmäkeen
Vuonna 1982 liikennevalopäätöstä täydennettiin polkupyöräopastimilla. Ensimmäinen iso remontti liikennevalopäätökseen tehtiin vuonna 1990, jolloin päätökseen tuli monia uusia turvallisuutta ja sujuvuutta parantavia määräyksiä. Tällaisia olivat esimerkiksi vapaa oikeaan kääntyminen, pikkutoistot sekä mahdollisuus asettaa valot risteyksen yhdelle suojatielle ja jättää sivukadun liikenne kokonaan ilman valo-ohjausta.
Seuraava uudistus tapahtui vuonna 2001, jonka yhteydessä liikennevalopäätös muuttui ministeriön liikennevaloasetukseksi. Uusia merkittäviä asioita olivat jalankulkijan vilkkuvihreä, kaksi- ja kolmiaukkoisten opastimien käytön laajentaminen sekä uudet täsmennetyt ohjeet pääopastimesta ja siihen liittyen vapaa oikea –ohjauksen vaatimukset. Kaikki olivat tarpeellisia uudistuksia.
Nykyinen liikennevaloasetus on monella tavalla kehittyneempi kuin vuoden 1978 liikennevalopäätös. Monet aikanaan vastustusta herättäneet uudistukset ovat vakiintuneet – ei vähiten sen takia, että niiden on todettu parantaneen liikenteen turvallisuutta ja myös lisänneen valo-ohjauksen joustavuutta ja siten vähentäneen turhaa odottelua punaisen valon takana.
Vuoden 2001 jälkeen liikennevaloasetusta ei ole enää tarkistettu. Sen sijaan siitä on myönnetty monia poikkeuslupia.
Epätäydellinen valo-ohjaus on tulossa
Liikennevalopäätöksestä myönnetyt viimeisimmät poikkeusluvat osoittavat suuntaa, johon valo-ohjaus voisi kehittyä. Näin ajatellen epätäydellinen valo-ohjaus tulee lisääntymään.
Täydellisessä valo-ohjauksessa tienkäyttäjän rooli on tarkkaan määritelty: punaisella valolla pysähdytään ja vihreällä mennään. Keltainen valo antaa jo pienen harkintamahdollisuuden – ellet voi pysähtyä, saat jatkaa.
Sen sijaan epätäydellisessä valo-ohjauksessa tienkäyttäjälle jää enemmän harkintaa. Epätäydellisessä valo-ohjauksessa punainen valo tarkoittaa täsmälleen samaa kuin täydellisessä valo-ohjauksessa - on aina pysähdyttävä. Sen sijaan epätäydellisessä valo-ohjauksessa keltavilkun tai pimeän opasteen aikana tienkäyttäjä toimii harkintansa mukaan muuta liikenteenohjausta ja liikennesääntöjä noudattaen.
Epätäydellinen valo-ohjaus tekee valo-ohjauksesta joustavamman. Epätäydellisiä valo-ohjaustapoja ovat polkupyörien BEPOLITE-valot (poikkeuslupa vuonna 1995) sekä ajoneuvojen OIVA-valot (2001). Näistä BEPOLITE ehti myös mukaan vuoden 2001 liikennevaloasetukseen.
Epätäydellistä valo-ohjausta ovat omalla tavallaan myös JOKERI-valot (2000) sekä raitiovaunusuojateiden kohdalla käytettävät VAROVA-valot (2007).
JOKERI-valot vastaavat paloasemien tai nostosiltojen kohdalla olevia liikennevaloja. Ero on niiden käytössä: paloasemavalot ovat toiminnassa enimmillään alle kymmenen kertaa päivässä ja nostosiltavalot vielä harvemmin. Sen sijaan JOKERI-valot voivat toimia jopa 30-60 kertaa tunnissa joukkoliikenteen määrästä riippuen. JOKERI-valoissa käytetään tästä syystä havaittavuuden lisäämiseksi kahta rinnakkaista punaisen valon opastinta. Punainen valo on lisäksi kiinteä (ei vilku).
Jokerivalot ovat jo tavallinen näky liikenteessä,
vaikka niiden käyttö perustuu vielä poikkeuslupaan
VAROVA-valot ovat tarkoitetut raitiokiskot ylittävän suojatien valo-ohjaukseen moniosaisella suojatiellä. Ne näyttävät jalankulkijalle punaista valoa kun ratikka on tulossa, mutta muuten ne pysyvät pimeinä. Pimeä opastinkuva vähentää moniosaisten suojateiden vitsausta - kiireisen jalankulkijan katseen osumista väärään vihreän valon opastimeen.
Valo-ohjauksen laajennuksia ovat myös suojatien reunaan asennettu jalankulkijan huomiovalonauha (2008) sekä liikennevalo-opastimeen sijoitettu valopilkku (1987). Huomiovalonauhalla voidaan kiinnittää jalankulkijan huomio lähestyvään ratikkaan. Valopilkun rooli liittyy liikennevalojen kunnossapitoon; se osoittaa bussin tai ratikan antaman ilmaisun olevan kunnossa.
Ei valo-ohjaus ole vielä valmis
Liikenteen ohjauksen kehitys vaikuttaa myös liikennevaloihin. Joukkoliikenteen ja erityisesti pyöräilyn osuuden tavoitteellinen kasvattaminen suomalaisessa liikennejärjestelmässä ei voi olla aikaa myöten näkymättä myös liikennevaloja koskevassa lainsäädännössä.
Pysäytysviivat ja toisto-opastimet
Määräys takatoisto-opastimesta
voidaan korvata pysäytysviivalla
Pysäytysviivojen merkitseminen liikennevaloristeyksiin viisi metriä ennen suojatietä on halpa ja tehokas keino parantaa liikenneturvallisuutta. Tästä syystä olisikin mahdollisuus tarkistaa toisto-opastimen sijoitusta koskevaa määräystä.
Liikennevaloasetuksen mukaan (§14:2) yksi toisto-opastin tulee sijoittaa vähintään 2.5 metriä pääopastimen jälkeen [..]. Suojatien takana oleva toisto-opastin jää tästä syystä ennen suojatietä olevan pylvään taakse pimentoon ja näkyy huonosti etäälle (ylin kuva).
Pylväiden porrastamisella toisto-opastimen näkyvyyttä voidaan parantaa, mutta samalla pylväiden kolhiutumisriski kasvaa (keskimmäinen kuva).
Toisto-opastinta koskevasta 2.5 metrin etäisyysvaatimuksesta voidaan tästä syystä luopua silloin kun suojatien eteen on merkitty pysäytysviiva, esimerkiksi 5 metrin päähän. Tämä parantaa opastimien havaittavuutta ja samalla korostaa kohtaa, johon kuljettajan on pysähdyttävä punaisella valolla.
Isojen risteyksien pallo- ja nuoliopastimien takatoistoihin muutos ei vaikuta vaan ne jäävät ennalleen.