Ote esitteestä Mikä varoittaa vaarasta 1980
Ote esitteestä Mikä varoittaa vaarasta 1980
Liikenneturva, piirt. Timo Mäkelä.

MIKÄ VAROITTAA VAARASTA

Liikennevalot turvaavat lapsen koulutien - tuttu lause, kun liikennevaloja noudatetaan. Liikenneturva kiinnitti asiaan huomiota jo yli 40 vuotta sitten ja nimenomaan lasten näkökulmasta. Syntyi esite 'Mikä varoittaa vaarasta'.

Lapset ja liikenneturvallisuus

Liikenneturva on vuosien aikana kiitettävästi edistänyt lasten ja nuorten liikenneturvallisuutta.

Moni on saattanut olla mukana lasten liikennekilpailuissa tai hyräillyt tuttuja liikennelauluja. Ensimmäinen lapsille suunnattu opas Lasten liikennekoulu julkaistiin jo vuonna 1959. Ulla-Maija Sornikivi on vuonna 2008 julkaissut mainion historiikin Liikenneturvaa 70 vuotta - Lasten liikennekasvatus 1939-2008. Sieltä voi itse kukin käydä muistelemassa tuttuja asioita, esitteistä elokuviin, julkaisuista julisteisiin.

Liikennevaloista ei ole juuri mainintoja. Toisaalta monessa esitteessä on kyllä kaikille tuttuja liikennevalojen kuvia - alkuvuosien kolmiaukkoiset autoliikenteen valo-opastimet vaihtuivat vähitellen lapsille tutumpiin jalankulkijaopastimiin - ihan siitäkin syystä, että ensimmäisissä liikennevaloissa ei ollut lainkaan jalankulkijaopastimia.

Sarjakuva

Mutta onpa yksi esite, jossa liikennevalot ovat pääosassa. Se on vuonna 1980 Liikenneturvan yhdessä Helsingin seudulla toimineiden liikenneturvallisuutta edistävien tahojen kanssa julkaisema nelisivuinen esite Mikä varoittaa vaarasta.

Esite poikkeaa toteutustavaltaan aiemmista liikennneturvallisuutta käsittelevistä esitteistä. Sarjakuvamuotoisena se haastaa lapset ja nuoret ajattelemaan omaa toimintaansa liikenteen seassa.

Tarina alkaa jalkapalloa kantavan pojan, Aksun villistä kutsuhuudosta "Kuka eka kentsulla". Ja sitten tapahtuu jänniä asioita. Viimeisellä sivulla Aksu vielä kirjoittaa isovanhemmilleen ja kertoo, mitä koulussa käynyt poliisi opetti heille liikenteestä.

Lopuksi esitteen viimeisillä riveillä julkaisijat Liikenneturva yhteistyökumppaneineen - Helsingin kaupunki, Helsingin Poliisilaitos ja Uudenmaan läänin liikenneturvallisuuslautakunta - toivottavat "Turvallista koulumatkaa ja virkistäviä vapaa-aikoja".

Esitteen mukaansa tempaavan sarjakuvan on piirtänyt sarjakuvataitelija Timo 'Timppa' Mäkelä. Esitteen painosmäärästä tai jakelusta ei ole säilynyt tietoja. Helsingin kouluissa niitä ainakin jaettiin. Mutta myös liikennevalojen ohjauskeskuksen avoimien ovien päivinä moni lapsi sai sellaisen kotiinviemisiksi. Taisivat myös kiinnostaa, koska muutama isä ja äiti vielä vuosien jälkeen soitti ja kysyi, josko sitä "punaisen valon sarjakuvaa" olisi vielä jäljellä. Ainahan niitä muutama löytyi.

Avaa esite tästä